sunnuntai 13. joulukuuta 2015

The night of the goth 12.12.2015 TVO

Lauantaina oli TVO:lla gootti tapahtuma. Yleisöä oli vähänlaisesti, mutta tapahtuma oli kyllä mielenkiintoinen. Ihan hyvät bändit esiintyivät ja tunnelma oli yleisökadosta huolimatta hyvä. Tapahtuma alkoi kun Heavy fluid bändin solisti, Nokkala kannettiin paikalle ruumispussissa.. Alku spiikin jälkeen sekailainen bändi esitti ballaadin jonka jälkeen lavalle kipusi Mudwalker. Ihan hyvää tavaraa esittivät ja päälimmäisenä mieleen jäi bändin basistin energinen esiintyminen. Hyvä live bändi!
Seuraavana lavan täytti Farout jonka solisti otti hyvin kontaktia yleisöön ja esiintyi muutenkin pirteällä tavalla.
Kolmantena esiintyi minulle jo ennestään tuttu Heavy fluid. Keikka oli ihan hyvä, mutta joku hiukan raahasi esiintymissä viime kertaan verrattuna. Ei keikka huono ollut, mutta jotenkin palaset eivät nyt oikeen osunut kohdalleen. Suurin syy taisi olla pa-laitteissa joita miksaaja yritti säädellä huonolla menestyksellä.
Tapahtuman päätti Cats of transnistrian duo. Mielenkiintoinen esiintymis setti heillä oli. Ei oikein auennut mulle kunnolla, mutta ehkä lisää kuuntelemalla voisi auetakin.

Tapahtuman jälkeen taas reilu puolen tunnin kävely kotiin jonka jälkeen kuvien raakkaus ja nukkumaan aloin vasta aamuyöllä. Ihan mukava lauantai päivä tuli vietettyä. Huomenna olisi taas maanantai ja uusi viikko alkaa. Nautiskelkaa tulevasta viikosta!



Nokkalan lavalle saapuminen.



Mudwalker veti energisen keikan.


Farout soitti pirteän setin. Laulajakitaristi pökkäisi päällään mua vatsaan kesken keikan...



Heavy fluid veti tyylilleen uskollisena.




Cats of transnistria duo. Persoonallista esiintymistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti