tiistai 1. joulukuuta 2015

...ja kaupungin valot loistaa...

Nyt olisi almanakka taas kääntynyt joulukuun puolelle ja talvesta ei ole tietoakaan. Onneksi sentään vesisade loppui, niin pääsee taas kameraa ulkoiluttamaan. Tarkoituksenani on mennä kuvaamaan juttu mitä olen kypsytellyt mielessäni jo jonkin aikaa. Toiset nukkuvat, mutta mun mielestä yökuvaus on mukavaa.

Facebookissa oli pakko kommentoida erään kuvaajan ahdistelusta. Oli kuvaillut julkisella paikalla vastaanottokeskuksen liepeillä, ja vartija oli hätistellyt pois sekä soittanut vielä poliisitkin perään. Poliisit olivat ratsanneet kyseisen henkilön taskut ja kassit. Ihme touhua. Vai onko laki erilainen jossain paikoissa. On minuakin kerran vartija tullut häiritsemään yöllä kun kuvailin teollisuusalueella sijaitsevalla tyhjällä tontilla. No, se tästä!

Kuvauskävelyilläni olen monta kertaa joutunut kertomaan ihmisille mitä saan kuvata ja mitä en. Vältän parhaimpani mukaan ihmisten joutumista kuviini, mutta aina sille ei mahda mitään. Ehkäpä kamerani pitkällä putkella varustettuna on hiukan provosoiva joitakin ihmisiä kohtaan. Monta kertaa on multa myös kyselty mihin lehteen kuvaan. Selitettyäni mitä kuvaan ja miksi on ihmisten suhtautuminen ollut yleisesti ihan myönteistä. Enkä halua todellakaan hankaluuksia, mutta pidän kyllä vahvasti kiinni oikeuksistani kuvata. En siis ole mikään paparazzi! Jätetään sensaatiota hakevat kuvat muiden otettaviksi.

Tuli käytyä taas kirjastossa tänään. Siellä oli mukava lueskella lehdet ja muutenkin vaan istuskella tovi.

Yökuvauksesta tulee pienen aasinsillan kautta setäni sanoma lausahdus kun sähköt katkesivat ja istuskeltiin pimeässä. "pimeässä olemme kaikki samannäköisiä" tälläiseen kotikutoiseen filosofointiin päätän löpinäni tänään. Toivotan mukavaa tiistaita ja muistakaa olla kilttejä nöin joulukuussa!


Pari kuvaa öisestä kaupungista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti