lauantai 12. joulukuuta 2015

Street shootingia.

Eilen tuli päivitettyä kuvauskalustoa vielä hiukan ja ostin objektiivin. Nyt on mukavasti valovoimaa kamerassa. Pitihän sitä tietenkin päästä heti kokeilemaan, joten tein pienen kävelykierroksen keskustassa. Uusi objektiivi vaikuttaa todella pätevältä tarkoituksiini ja voin rehellisesti todeta olevani hankintaani tyytyväinen! Hiukan käytettynä löysin objektiivin tori.fi:stä ja kaupat tuli hierottua kasvotusten niin pääsin koekuvaamaankin sitä ennen kauppa-aktin tapahtumista. Sain tingattuakin ihan mukavasti.

Siinä käppäillessäni sain otettua keskustasta muutaman mielestäni kelpo kuvan. Ajattelin jakaa ne facebookissa Turku kuvin ja sanoin ryhmässä ja joku paukapää takertui kirjoitusvirheeseen jonka olin tehnyt kuvien otsikoinnissa. En ymmärrä.. Mulla paloi päre totaalisesti tuollaisen nillittäjän takia. Myönnän että kimpaannuin liian helposti. Aamulla oli ryhmän ylläpitäjä poistanut kuvistani tulleen väittelyn, mikä oli lopulta ihan hyvä juttu. Tarvitsee varmaan tulevaisuudessa jättää nämä ääliöt omaan arvoonsa. Todellista suvaitsevaisuutta on se, että huomaa ympärillään tyhmempiä ihmisiä mitä itse on ja antaa heidän olla. 

Tänä iltana olisi luvassa gootti rokkia TVO:lla. Pääsee uusi objektiivini tosi toimiin lempi puuhassani, eli bändi kuvauksessa. Siitä tulee oma juttu tuonnenpana.
Nautiskelkaa letkeästä lauantaista!

Hiukan kuvia Turun keskustasta.


Nuorisoa hansakorttelin nurkilla.


Aurakatu by night.


Ihmisiä kävelykadulla.
Katusoittaja kävelykadun hämärissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti