tiistai 27. lokakuuta 2015

Jälleen kirjastossa istuskelua.

Tänään olisi väsyttänyt hemmetisti, mutta oli pakko raahautua rautatieasemalle junalipun ostoon. Kyllä, sen olisi saanut myös netistä hankittua, mutta olen tapellut niin monta kertaa vr:n nettisivujen kanssa, että nyt en jaksanut. Nyt on lippu taskussa, joten siitä ei tartte enää murehtia. Mukavaa vaihtelua viikonlopuksi ja kaikkein mukavinta on päästä tapaamaan todella tärkeää ystävääni. Viikonloppuna tulee varmaan taas kuvattua paljon, mutta siitä lisää myöhemmin.

Valokuvaus on jäänyt hiukan vähälle nyt, kun olen enemmän syventynyt lukemiseen. Ja muutenkin tarvitsisin uuden objektiivin jossa olisi valovoimaa enemmän. Lähitulevaisuudessa täytyynee hankkia sellainen jostain.

Kaverini sanoi joskus että kirjastossa on kiva istuskella ja katsella ihmisiä. Olen samaa mieltä. Aika kuluu täällä ihan mukavasti ja tuli taas lehdet selattua. Paljon täällä käy näemmä ihmisiä ihan vaan lukemassa lehdet ja istuskelemassa. Kai sen päivän voi niinkin kuluttaa.


Kuvausta yön tunteina iso-heikkilän teollisuusalueella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti