perjantai 16. lokakuuta 2015

Perjantain aatoksia.

Tässä kaupungilla pyöriessäni olen mietiskellyt huomista mielenosoitusta pernon koulun kentällä. Taitaa jäädä omalta osaltani väliin. Tai itse mielenosoitus olisi jäänyt väliin joka tapauksessa, mutta ensin suunnittelin jos olisin mennyt kuvaamaan sinne. No, katsotaan huominen fiilis. Tänään piipahdin jälleen kirjastossa. Palautin lainaamani kirjan ja lueskelin pari lehteä. Kuvauskaluston jätin tänään kotiin kun ei ollut kuvaus kiinnostusta tänään. Kuljeskellaan tänään kaupungilla vain omissa aatoksissa. Huomenna on kyllä pakko lähteä kuvaamaan. Katsotaan vain minne ja mitä.

Sain luettua sen Robert Capasta kertovan kirjan. Oli todella mielenkiintoinen! Suosittelen kaikille ihan Capan persoonan vuoksi vaikka valokuvaus ei kiinnostaisikaan. Mielenkiintoisen elämän hän ehti elämään, vaikka se loppuikin liian aikaisin. Tarinat ovat kyllä hiukan väritettyjä, minkä Capa myönsi itsekin. Ymmärtääkseni kirjan jutut ovat muokattu niin, että siitä saisi helposti elokuvakäsikirjoituksen. Ihmeen hyvin hän selvisi kuvausreissuistaan vaikka katseli kameran etsimen läpi todella raadollisia tapahtumia ja omakin henki oli vaarassa.

Tänään siis aion vain kävellä ja katsella mahdollisia uusia kuvauspaikkoja. Koko ikäni olen Turussa asunut ja silti eteeni tulee vielä paljon uutta nähtävää ja kuvattavaa. On tämä kaupunki sitten hieno paikka! Hmm.. Huomenna voisi olla hylättyjen paikkojen kuvauskierros. Jos vaan jaksaa lähteä liikkeelle...

Turkulaisiin tunnelmiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti