tiistai 15. maaliskuuta 2016

Tulipa tarina mieleen.

Taasen aikaani kuluttumassa Turun keskustassa Tinatuoppi nimisessä kapakassa. Kavereiden kanssa höpisty ihan mukavia. Seuranani on mm. yksi muusikko jonka kanssa tuli juteltua pitkät tovit kirjoittamisesta yleensä. Ihan rattoisa ilta ollut. Kunnes baariin saapui eräs nainen... Täys pummi, joka pettyneenä siihen kun kukaan ei tarjonnut alkoi tarjota itseään. Halvaksi on maailma mennyt! Tossa jokin aika sitten kun seisoskeltiin kavereiden kanssa Tiniksen edessä ohitsemme käveli turkkiin pukeutunut nainen joka katseli meitä nenän varttaan pitkin ja kommentoi: " Tuossa baarissa olut maksaa enemmän kuin siellä olevat ihmiset." Kavereiden kanssa vilkaistiin toisiamme ja räjähdimme nauruun. Itse olen kyllä tottunut siihen että minut tuomitaan ulkonäköni perusteella. No se siitä!

Tässä kun kavereiden kanssa ollaan muisteltu menneitä, tuli tällainen tarina muististani: 

Olin yhden kaverini kanssa pitemmällä yökuvailu kävelyllä yhden TVO:n keikan jälkeen ja päädyimme Aurajoen rantaan odottelemaan paikkojen avautumista. Vahva väsymys painoi jo silmiämme ja pilkimme aika vahvasti puiston penkillä. Kaverini pyysi vahtimaan kamojansa sillä aikaa kun hän yrittäisi nukahtaa hetkeksi. Viereiselle penkille oli majoittunut lauma vahvasti sekakäyttäjien näköistä porukkaa. Itseänikin väsytti perhanasti, mutta toisen oli pakko pysyä hereillä kun mukanamme oli kuitenkin suhteellisen arvokkaat kameravehkeet. Pyysin kaveriltani tupakan jos se olisi edes hiukan piristänyt oloani. Kaveri löi sätkävehkeet kouraani ja nukahti melkein samointein. Siinä kun samalla kun nuokuin, katselin sivu silmällä vieressä olevaa jengiä. Hetken kuluttua otin kaverin sätkävehkeet esiin ja aloitin käärimisen tärisevillä käsilläni. Saman tien vieressä ollut jengi havahtui ja katseli silmät kiiluen tekemisiäni. "Pelkkää tupakkaa." Kommentoin ja porukka kääntyi katselemaan maata kohti pettyneen näköisenä. Tovin kuluttua tönäisin kaverin hereille ja jatkoimme matkaa läheiselle huoltamolle aamukahville. Yksin ei kyllä uskalla nukkua kamerarepun kanssa. Tästä huolimatta aion jatkaa öisin kulkemista ja kuvaamista. 

Perjantaina olisi luvassa V#tun turvallisuus nimisen hyväntekeväisyys keikan kuvaus ja lauantaina olisi Varietee83 soittelemassa toisella puolella Turkua. Olisi hiukan neuvoteltavaa heidän kanssa tulevista Oulun ja Pietarsaaren keikoista ja niiden kuvauksesta ja mahdollisesti kuskina mukaan lähdöstä. Kirjoittelen tästä lisää, kun asiat ovat selvinneet. Viettäkää mukavaa viikkoa ja nautiskelkaa kevään tulemisesta.



Joku ukkeli kuvailemassa Samppalinnanmäellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti