torstai 24. maaliskuuta 2016

Keikkakuvausta.

18.3.2016 oli hyväntekeväisyystapahtuma V#tun turvallisuus jossa kerättiin varoja raiskaustukikeskukselle. Minut pyydettiin paikalle kuvaamaan kyseinen tilaisuus. Tarvitsee myöntää: Todella onnistunut tapahtuma! Yleisöä oli mukavasti, hyvät esiintyjät ja artistien, minut mukaan lukien, tarpeet oli hoideltu esimerkillisesti. Olen todella iloinen että sain omalla työpanoksellani kannettua korteni kekoon hyvän asian puolesta. Monista esiintyjistä mieleeni jäi erityisesti Sammal niminen orkesteri joka soitti progeen vivahtavaa musiikkia. Ja toinen mikä sai huomioni oli viimeisenä esiintynyt Kari Tapiiri trubaduuri. Suurimmat kiitokseni haluan antaa kuitenkin Heidi Melanille hienon tapahtuman loistavasta organisoinnista. https://www.facebook.com/events/1057754180943309/


Keikkatyöläisen ruokailuhetki. Pitää syödä silloin kun ehtii ja missä sattuu sopimaan. Miksaajan pestin hoiteli hyvin Roba, joka tunnetaan myös Sammuneet katulyhdyt punk-orkesterin kitaristi laulajana. Heh, lahjoitin hänelle keikan aikana taskulampun, kun itselläni keikkavarustukseen kuuluu taskulamppuja vähintään kaksi kappaletta.


Tilaisuuden järjestäjä Heidi Melan ja Kari Tapiiri backstagella. 

 

Lauantaina oli sitten luvassa Varietee83:n keikka Varissuolla Basso nimisessä ravintolassa. Menin hyvissä ajoin vanhoille kotikulmilleni katselemaan meininkiä ja käppäilin Bassoon noin kello 22.00 kun keikka alkoi hiukan 23.00 jälkeen. Keikkapaikkana Basso oli ihan hyvä ja yleisöä oli ihan mukavasti, mutta.. Eräs orkesterin jäsen oli aivan liian humalassa. Soitosta ei tullut mitään ja kyseinen henkilö tipahti lopulta lavalta. Mulla oli lauantainakin ihan onnistunut ilta, oli kiva nähdä vanhoja tuttuja vuosien takaa ja oli mukava jutella uusienkin tuttujen kanssa. Sain vastailla taas samoihin kysymyksiin mitä minulta kysellään keikoilla silloin kun olen valokuvaajan ominaisuudessa. PR-toimintaahan se on vastailla kysymyksiin. Keikan ja jutusteluiden jälkeen hyppäsin linja-autoon ja matkustin keskustaan, mistä jatkoin matkaa kotiin pikaisen grilli aterioinnin jälkeen. Oli aika keikkatäyteinen viikonloppu, mikä sitten kostautuikin hemmetinmoisen flunssan muodossa, mikä pisti minut vuodepotilaaksi muutaman päivän ajaksi.

Varietee83:n basisti Teemu Tuomi.


Aina keikat ei suju nuottien mukaan, vaan kaikkea sattuu ja tapahtuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti