maanantai 10. heinäkuuta 2017

Varietee83 Porissa Jazzkadulla 07.07.2017

Olin torstaina TVO:lla terassitorstaita kuvaamassa, kun puhelimeni pärähti. Varietee83:n rumpali Jiri soitteli kertoakseen että perjantaina olisi mahdollista lähteä mukaan Poriin kuvaamaan heidän keikkansa. Siinä juteltiin liikkumispolitiikasta ja Jiri kertoi että Volvo-Pete kerää porukan lähtöpaikkaan. Volvo-Pete oli TVO:lla miksaamassa, joten sopisin hänen kanssa että nappaa minut matkan varrella mukaansa. Aamupäivällä sitten liikuin sovittuun paikkaan ja siinä kahvitellessani Peten farmari volvo lipui paikalle Jussi Hakulinen kyydissä. Hyppäsin kyytiin ja muutaman mutkan jälkeen keräsimme porukkaa kasaan ja vielä nopea piipahdus treeni kämpällä, siirryimme lähtöpaikkaan jossa auton pakkaamisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Poria.

Perille päästyämme ja keikkapaikan löydettyämme alkoi sitten soittokamojen kasaaminen. Esiintymislava oli suuri pettymys... Lava oli rakennettu aivan liian hepposeksi ja se notkui hemmetisti ja bändi vaati että sitä on vahvistettava ennen keikkaa. Siinä miksaaja Woden kanssa kasasimme PA-systeemejä ja siirryin itse jossain vaiheessa bändin poikien kanssa terassille keikan alkua odottelemaan. Soundchekin jälkeen jatkoimme odottelua ja mikäs siinä oli istuskella kin ilma oli mitä parhain.


Varietee83:n pojat odottelemassa.


Siinä alkoi porukkaa vähitellen saapumaan paikalle ja tunnelma alkoi tiivistymään. No, bändi lavalle ja rokki raikaamaan! Yleisö oli heti mukana ja tunnelma nousi mahtavaksi. Varsinkin kitaristi Tipnu sai loistavan soittofiiliksen ja hakkasi soitintansa raivoisasti tuoden raa'at mutta hyvät soundit ilmoille. Yllättäen kesken setin sähköt katkesivat, mutta se ei suuremmin haitannut kun yleisö lauloi mukana niin lujaa pelkkien rumpujen säestyksellä, että olisi voinut sen kuulua keikkaan. 
Sitten muu orkesteri poistui lavalta ja Tipnu sekä Hakulinen esittivät duettona kaikkien odottaman joutsenlaulun joka suorastaan räjäytti paikan! Versio oli tällä kertaa hiukan erilainen, johon Hakulinen vitsaili että hänellä on sentään oikeus kyseistä biisiä muutella. Kaksi settiä bändi soitti ja encoreksi vetivät Hakulisen ensimmäisen levytyksen, eli Appendix orkesterin levyttämän "Raha ei oo mun valuuttaa" biisin. Sitten vaan soittimet kyytiin ja ne ketkä Turkuun palasivat aloittivat kotimatkan. Keikka oli hemmetin hyvä ja vaikuttaa nyt siltä että bändissä olleet erimielisyydet ovat nyt sovittu.
Sellainen oli tämä reissu!







Jos varakitaran hihna on jäänyt kotiin, sellainen väsätään kitarakassin hihnasta...



Jartza kiittää ja kumartaa!


Illan tunnetuin esiintyjä. Jussi Hakulinen, jonka käsialaa on Varietee83:n keikkasetti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti