tiistai 23. toukokuuta 2017

Pelle Miljoona United 19.05.2017 Vähätorilla.

Viimeinkin jo odotettu kesä saapui. Heräilin ja nappasin kamerani ja muut rensselit mukaan ja lähdin polkemaan kohti keskustaa. Mikäs siinä oli polkea.., Oikein mukava ja lämmin ilma oli houkutellut runsaasti ihmisiä liikkeelle jokirantaan. Siinä tuli kahviteltua ja höpistyä tuttujen kanssa illan keikkaa odotellessa. Siinä klo 20.00 paikkeilla siirryin kohti pääkirjastoa jonka kupeessa Pelle Miljoona yhtyeineen esiintyi.

Soitto alkoi ja ihan kohtuullinen määrä ihmisiä olikin saapunut kuuntelemaan. Tuli tavattua vanhoja työkavereita joiden kanssa tuli kuulumiset vaihdettua keikan lomassa. Itse keikka oli tasavahva, joskin soundit eivät olleet oikein parhaat mahdolliset, mikä tosin ulkoilma keikoilla on yleinen ongelma. Biisilista kattoi hyvän kattauksen Pellen ja Problemsin tuotantoa, sillä Tumppi Varonen on tämän kokoonpanon basisti/vokalisti Pellen hoitaessa rummut ja lauluosuudet. Suuria yllätyksiä ei ollut tarjolla. Yksi vielä julkaisematon kappale kuultiin joka kuulemma julkaistaan elokuussa tulevalla levyllä. Keikkasetti oli riittävän pitkä ja monipuolinen. Viimeisenä kappaleena kuultiin "Hyvää yötä maailma" mikä onkin sopivan seesteinen lopetus. Keikasta voisin sanoa Jorma Uotisen sanoin"Ei huono!"


Vanhan liiton punkkari. Pelle Miljoona.




Toinen vanhan liiton punkkari. Tumppi Varonen.




Energinen kitaristi, Jukka Melasniemi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti