keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kirjoitellaan pitkästä aikaa..

Aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksesta. Vuosi ja amerikan presidentti on vaihtunut, mutta minulla kaikki rullaa suunnilleen ennallaan. Ilmat ovat olleet todella epäsuotuisia joten kuvaaminen on jäänyt todella vähille. Odotellaan kun kevät pääsee pitemmälle, niin eiköhän kameran suljin ala taas napsumaan. 

Olen mietiskellyt uusia kuvauskohteita mutta jotenkin pää pyörii tyhjää sillä alueella. Kaikkea pientä on tässä talven mittaan testailtu studiokuvaus mukaanlukien. Ei vaan ollut minun juttuni. 

Päivät ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pyörineet samaa rataa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja sellaisista päivistä ei kerry kauheasti kerrottavaa. 

Olen tutkinut netistä aika aktiivisesti uusia palikoita kuvauskalustooni, mutta enpä ole suurempia hankintoja tehnyt mikä osittain johtuu rahavarojen niukkuudesta. Pidetään silmät auki, niin eiköhän jotain mukavaa ja uutta tule taas kalustooni.

Kirjoitellaan taas kun jotain uutta kun tehdään taas jälkeen jotain mielenkiintoista.

Hyvää kevään odottelua kaikille!


Katsellaan mielenkiintoisia juttuja jatkossakin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti