perjantai 3. kesäkuuta 2016

Helteessä patikointia.

Torstaina 02.06.2016 tuli herättyä mukavan aikaisin ja ei muuta kuin kamerareppu selkään ja menoksi! Olin sopinut kaverin kanssa että mennään tekemään vaihteeksi kävelyreissu kameroiden kanssa. Helteessä tepasteltiin ensin koroisiin ja sieltä halisten kautta takaisin keskustaan. Kilometrejä kertyi ihan mukava määrä. Oli kieltämättä aikas tuskaista välillä siinä helteessä, joten vettä kului reilusti. Siinä kun päästiin keskustaan, sovimme että lähdetään illalla uudelleen lenkille kun on hiukan viileämpää.

Koroisissa oli Tällainen taideteos.





Illalla tapasimme sitten rautatieasemalla ja lähdimme siitä kulkemaan ratapihan sivustoja seuraillen raunistulan ohi pohjolaan ja sieltä jokirantaa pitkin takaisin keskustaan. Ratapihalla ja Logomon nurkilla olikin paljon mielenkiintoista katseltavaa ja kuvattavaa. Jalat olivat kyllä minulla aikas hellinä kun likemmäs 30 kilometriä tuli käveltyä päivän mittaan. Tuli nautittua aurinkoisesta päivästä oikein kunnolla! Hyötyliikuntaa ja kuvakokoelman kerryttämistä. Voisin sanoa että oli oikein onnistunut ja mukava päivä. Ja niin sanonkin.


Tällainen luolan tapainen tuli bongattua Logomon kupeesta. Ihmettelin etten ollut ennen tätä huomannut, vaikka olin aikoinani töissä melkein vieressä. Kuvan ottanut J. Niitemaa.


Höryveturi vuodelta 1943 oli myös samoilla nurkilla. En tiennyt tästäkään aikeisemmin.



Tampereelta ja Helsingistä saapuvat kiskot. Radalla kävely on kiellettyä, mutta ei kerrota kenellekään!



Junasiltaa ylittäessämme neniimme tuli voimakas polttoöljyn haju. Sellaista oli näemmä lorahtanut Aurajokeen jonkin verran. Onneksi helteellä kyseinen aine haihtuu nopeasti. Todella ikävää jos joku on tahallaan öljyä jokeen kaatanut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti